Ajankohtaista

Suomen Palopäällystöliitto kumppaniksi Turvassa Tiellä -ohjelmaan – yhdessä turvallisuuden puolesta

Autourheilun lajiliitto AKK:n luotsaama Turvassa Tiellä -ohjelma saa kumppanikseen Suomen Palopäällystöliiton. Valtakunnallinen liikenneturvallisuusohjelma saa yhteistyön myötä vahvaa asiantuntijaosaamista ja kansainvälistä näkökulmaa turvallisuuden sekä pelastustoiminnan ammattilaisilta.

Vuonna 2013 käynnistynyt Turvassa Tiellä -ohjelma vie liikennekasvatusta yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin maksuttomien kouluvierailujen myötä, sekä jalkauttaa liikenneturvallisuuden sanomaa myös suurelle yleisölle tapahtumien ja kampanjoiden kautta. Ohjelmassa on mukana jo 13 kansallista kumppania, joista viimeisimpänä yhteistä turvallisuus- ja vastuullisuussanomaa lähtee tukemaan Suomen Palopäällystöliitto.

Suomen Palopäällystöliitto on jo vuonna 1932 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka yksi keskeisimmistä tavoitteista on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen. Liiton jäsenistöön kuuluu niin pelastusalan päällystöä ja alipäällystöä, turvallisuusalan asiantuntijoita, turvallisuusalan johtavassa asemassa olevia henkilöitä kuin yrityksiä ja yhteisöjäkin. Palopäällystöliitto on ennen kaikkea arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja yhteistyössä muiden viranomaistahojen ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.

- Koska kysymyksessä on Suomen vaikuttavin ja pitkäjänteisin nuorille suunnattu liikenneturvallisuuskokonaisuus, haluamme edistää sitä jatkuvasti yhdessä liikenneturvallisuuden ammattilaisten kanssa. Olemme erittäin iloisia saadessamme kumppaniksemme poliisin lisäksi nyt myös pelastusalan ammattilaisia, kertoo AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelmavastaava Sanna Heinonen.

- Autourheilupuolella tehtävä yhteistyö on jo ollut vahvaa, mutta yhteistyön vieminen myös arkiliikenteen puolelle on erittäin tärkeä askel eteenpäin tieliikenneturvallisuuden edistämisessä. Ammattiosaaminen kasvaa entisestään ja saamme ensiarvoisen tärkeää käytännön turvallisuustietoa, jota pääsemme jakamaan nuorille, Heinonen jatkaa.

Kansainvälisyys yhdistää

Turvassa Tiellä on pääasiassa kansallinen, mutta vahvasti myös kansainvälinen ohjelma, sillä se on osa autoilun kattojärjestön FIA Action for Road Safety -kampanjaa. Palopäällystöliitto puolestaan toimii kansainvälisillä kentillä muun muassa yhteiseurooppalaisen palopäällystöjärjestö FEU:n sekä pohjoismaisen palopäällystöjärjestön kanssa. Lisäksi liitolla on edustajia kansainvälisen palontorjunnan teknisen komitean eli CTIF:n eri toimielimissä.

Osana kumppanuutta molempien osapuolien kansainvälinen vaikuttaminen ja keskustelun herättäminen tärkeiden liikenneturvallisuuteen liittyvien aiheiden osalta laajenee entisestään.

- Olemme iloisia voidessamme tarjota valmista konseptia pelastusviranomaisten käyttöön ja tukea heitä turvallisuusviestintätyössä erityisesti nuorten tavoittamiseksi, toteaa Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen.

- Palopäällystöliitto tarjoaa koulutusta autourheilutapahtumien turvallisuuden parantamiseksi yhteistyössä AKK:n kanssa, joten yhteistyötä on helppoa ja luontevaa laajentaa, Keijonen jatkaa.

- Olemme myös keskeinen toimija tieliikennepelastamisen täydennyskoulutuksessa Suomessa, Keijonen päättää.

Nyt 3.-5.4. Hämeenlinnassa vietetään Pelastusalan vuotuisia Palopäällystöpäiviä, jotka keräävät alan ammattilaisia ja aiheesta kiinnostuneita yhteen. Palopäällystöpäivillä käydään ajankohtaisia keskusteluja pelastustoimeen liittyvistä aiheista ja myös Turvassa Tiellä -ohjelma teemoineen on tapahtumassa läsnä.