Ajankohtaista

Marcus Grönholm: ”Pysähdyn jos väsyttää!”

Rallin maailmanmestaruuden vuosina 2000 ja 2002 voittanut Marcus Grönholm on kiistatta yksi suomalaisen autourheilun suurimmista legendoista. Paljon autoileva Grönholm korostaa, ettei kenenkään tulisi koskaan ajaa väsyneenä. Grönholm sekä kymmenen muuta huippu-urheilijaa antavat lupauksensa turvallisemman liikenteen puolesta Turvassa Tiellä -tieliikenneturvallisuusohjelman valtakunnallisessa videokampanjassa.

Marcus Grönholm on rallin kaksinkertainen maailmanmestari. Lisäksi ”Bosse” saavutti urallaan kahdesti MM-hopeaa ja kerran MM-pronssia. Hän on myös eniten rallin MM-sarjassa osakilpailuvoittoja saavuttanut suomalainen 30 MM-osakilpailuvoitolla. Nykyään Grönholm toimii GRX-rallicross-tiimin toimitusjohtajana.

Grönholm on mukana Turvassa Tiellä -liikenneturvallisuusohjelman valtakunnallisessa videokampanjassa. Grönholmin valitsema Kultainen tieliikennesääntö on todella tärkeä: pysähdyn, jos väsyttää.

Väsymys liikenteessä on yksi merkittävimmistä liikenneonnettomuuksiin johtavista tekijöistä. Tyypillisin liikenneonnettomuus väsymyksen takia on Liikenneturvan selvityksen mukaan kohtaamisonnettomuus tai tieltä suistuminen. Kiistaton fakta on se, että lähes jokainen on ajanut autoa väsyneenä. Niin myös Grönholm, joka kertoo ajavansa paljon pitkiä matkoja, mikä ei aina ole hyvä juttu.

- En ole koskaan nukahtanut rattiin, mutta jos ollaan ihan rehellisiä, niin kerran se on ollut lähellä. En nukahtanut, mutta mietin hetken, että missä olen. Siinä kohtaa autotien ”räpättävät sivuviivat” olivat hyväksi, Grönholm kertoo.

Tasaisin väliajoin suoritetut pienet pysähdykset pitävät autoilijan usein riittävän terävänä. Liikenteessä ei pitäisi olla koskaan niin kiire, että täytyisi ajaa väsyneenä. Yleisin syy väsymykseen on unen puute.

- Jos huoltoasemaa ei ole lähelläkään niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin pysähtyä ja ottaa tarvittaessa pienet torkut. Rattiin ei pitäisi koskaan mennä väsyneenä. Silloin on vaaraksi itsensä lisäksi myös muille autoilijoille, Grönholm sanoo.

Grönholm ajoi ensimmäisen MM-rallinsa vuonna 1989 ja viimeisimmän vuonna 2010. Ajoiko hän koskaan yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana väsyneenä? Erikoiskokeilla ei väsymys paina, sillä rallikuljettajat ajavat silloin kaasu pohjassa kahtasataa.

Pitkät siirtymät ovatkin sitten eri asia, sillä seuraavalle erikoiskokeelle siirtyminen ei tapahdu hetkessä. Silloin rallikuljettajat ajavat normaaliliikenteen mukana ja liikennesääntöjä noudattaen kohti seuraavaa pätkää.

- Erikoiskokeilla ei koskaan väsyttänyt, mutta pitkillä siirtymillä kylläkin. Välillä kuului vain sellainen jurruttava ääni moottorista, joka saattoi hieman väsyttää. Erikoiskokeen jälkeen oli niin paljon adrenaliinia veressä, ettei siinä kyllä olisi millään nukahtanut, Grönholm nauraa.

"Hyvin nukkuneena jaksaa paremmin"

Tavallisia väsymyksen merkkejä ovat haukottelu sekä silmien tuntuminen ”hiekkaisilta” ja raskailta. Lisäksi väsyneenä tiemerkinnät, liikennemerkit ja liittymät saattavat jäädä huomaamatta.

- Kyllä minuakin on välillä väsyttänyt ajaessa. On saattanut huomata, että vähän alkaa mennä silmä kiinni ja alkaa haukottelemaan. Joskus nuorempana olen joutunut aukaisemaan ikkunaan ja läpsyttämään poskia. Se on johtunut siitä, että on vain päättänyt mennä pitkiä matkoja.

- Se ei ole missään nimessä hyvä juttu. Pitäisi aina pyrkiä siihen, että on virkeänä, Grönholm korostaa.

Paras asia väsymyksen ehkäisemiseksi on nukkua ajamista edeltävänä yönä riittävän pitkät yöunet. Tarvittaessa kannattaa nukkua vaikka päiväunet ennen ajamista. Aikuinen tarvitsee unta keskimäärin 6-7 tuntia vuorokaudessa.

Grönholm muistuttaa, että jokaisen tulisi pysähtyä riittävän usein esimerkiksi huoltoasemilla. Pitkien ajomatkojen aikana kofeiinipitoinen juoma, kuten kahvi, auttaa jaksamaan ja keskittymään.

- Hyvin nukkuneena jaksaa paremmin ja on luonnollisesti parempi mieli. Jos on mahdollista saada kaveri viereen, joka pitää hereillä ja juttelee, niin se on aina hyvä juttu. Silloin voidaan ajaa pitkä matka kimpassa. Nyrkkisääntöä on, ettei koskaan tulisi lähteä väsyneenä reissuun.

Turvassa Tiellä - mistä on kyse?

Tähden ohella Turvassa Tiellä -hankkeen tukijoihin ovat liittyneet Valtteri Bottas, Mika Häkkinen, Esapekka Lappi, Matti Suur-Hamari, Miro Heiskanen, Kaisa Mäkäräinen, Toomas Heikkinen, Leo-Pekka Tähti ja Mikael Forssell. Kampanjakasvojen videoihin pääsee tutustumaan pitkin vuotta Turvassa Tiellä -ohjelman verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Ohjelmalla pyritään herättämään huomiota liikenneturvallisuutta edistäviin tekoihin ja aktivoimaan ennen kaikkia moottoriajoneuvolla liikkuvia vaikuttamaan sekä itseensä että lähipiiriinsä, jotta arkiliikenteestä tulisi turvallisempaa. Liikenneturvallisuuslupauksien punaisena lankana kulkevat FIA:n "Kymmenen Kultaista Tieliikennesääntöä" ovat AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelman ydinsanoma.

Turvassa Tiellä on autourheilun kansallisen lajiliiton, AKK:n, yhteiskuntavastuuohjelma, jota on toteutettu vuodesta 2013 alkaen. Valtakunnallinen ohjelma vie kouluttajiensa avulla liikennekasvatusta yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin, ja on samalla osa maailmanlaajuista FIA Action for Road Safety -kampanjaa. Ohjelma tuo vuosittain liikenneturvallisuutta esille myös useissa autourheiluun ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tapahtumissa, kuten Suomen MM-rallissa ja SuomiAreenassa.

Turvassa Tiellä -hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Suomen Poliisi, Suomen Autokoululiitto, NEP Finland, Nokian Renkaat, Lasol, Neste, Mercedes-Benz sekä Allright.eu. Liikenneturvallisuutta rakentamassa ovat myös Suomen Moottoriliitto ja Moottoripaja-hanke.

Lisätiedot:

AKK / Turvassa Tiellä: Raakel Koittola, 044 358 4522, raakel.koittola@autourheilu.fi